Metlab jatkaa toimintaansa myös poikkeustilanteessa

18.03.2020

Viimeaikainen koronaviruksen leviäminen herättää huolta yhteiskunnan toimintojen jatkumisesta. Me Metlabilla jatkamme toimintaamme myös tässä poikkeustilanteessa ja haluamme palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla.

Metlabin henkilöstöllä on käytössään ohjeet, jotka perustuvat viranomaisten ohjeistuksiin ja suosittelemiin keinoihin. Olemme ohjeistaneet henkilökuntaamme kokouksien, kokoontumisten ja vierailujen sekä etätyön osalta, jotta tartuntatautiketjut pystyttäisiin minimoimaan ja silti pitämään toiminnat käynnissä asiakkaiden palvelemiseksi.

Toimipisteessämme Tampereen Nuutisarankadulla sallimme vierailut vain ihan välttämättömissä tilanteissa ja pyydämme ottamaan etukäteen yhteyttä yhteyshenkilöön vierailun sopimiseksi.

Seuraamme jatkuvasti Maailman terveysjärjestön sekä Suomen hallituksen ja terveysviranomaisten ohjeistusta ja toimimme niiden mukaisesti.

Jouni Ahlstedt
Toimitusjohtaja